Eilen lähdettiin pakkastalvesta ajamaan, tänään tultiin takaisin kevätkeleihin ja loskaan. Tullessa tapasimme tiellä Suomen puolella poroja useampaankin kertaan. Pääsin saunaankin; sitten lopulta, kun hotellin saunan kello huomattiin siirtää kesäaikaan. Naisten sauna-aikaa oli kulunut jo 20 minuuttia, kun menin sinne ja totesin kiukaan olevan kylmän. Piti pukea uudestaan päälle ja mennä kysymään syytä. Kuinkahan kauan olisivat eläneet asiaa huomaamatta ilman minua, sillä sanoivat, että naisten puolella ei ole tunkua. 

Hotelli Kultahipun kokki muuten on mestari, söin illalla siellä elämäni maukkaimmat kasvispihvit!  Työkaveri, jolle kehuin asiaa, sanoi, että muutenkin seillä on tosi hyvät ruoat.

Siellä avautuu perjantaina Olohuone - entinen diskon tila, jonne on kerätty vanhoja huonekaluja mukaviksi ja kodikkaiksi istumaryhmiksi, siellä  on mm tikanheittopaikka ja yhdessä nurkassa voivat kullanhuuhtojat tuntea itsensä kotoiseksi, toisessa kohtaa taas kalastajat. Musaa tulee, ja baaritiski pelaa (maksamaton mainos). Paikan omistaja esitteli minulle tiloja, kun tulin saunasta ja satuttiin taas samaan aikaan siihen alakerran käytävään.

Matkan varsinainen tarkoitus oli selvittää, kuinka paukapäinen itse asiassa olenkaan. Lääkärin mielestä niskassa olevat paukamat johtuu huistuppien paikallisesta tulehduksesta, määräsi antibioottikuurin ja paikallista ulkoista puhdistusainetta. Paukamien pitäisi hävitä viikon kuurin aikana. Jos ei, niin sitten uudestaan lääkäriin. Laajentuneet imurauhaset kuulemma ovat suurentuneet vieressä olevan tulehduksen takia. Toivomme, että asia on niin kuin tohtori sanoo. Vaikka päätä särkeekin. Huomenna lennän Moskovaan.

 

Menomatkalla taukopaikalla jalkoja verryttelemässä. Edelweiss - Hismererf tms kaiverrettu yläosaan. Vieressä on järvi, jossa näkyi pilkkijöitä.

 

 

 

Onneksi nämä otukset eivät hyökänneet eteen, etenivät rauhallisesti niinkuin mekin.