Rupesin kirjan ohjeen mukaan tekemään kansiläpsyä iltalaukkuun. Oli hieno kuva lopputuloksesta, mutta ei halaistua sanaa tällaisesta välivaiheesta:  

Siis sen tuhannen langanpäätä pääteltävänä! A P U A ! ! ! ! 16 + 22 + 22 loimilankaa = 60 lankaa. Jokaisessa niistä on kaksi päätä = 120 päätä. HJÄÄÄÄLP ! ! ! !  

Hei kuulkaa, tää EI OLE mun juttuni, emmä tämmöstä halua!

Mut minkäs teet, eihän sitä voinut kesken jättää, ihanat värit , ihanat helmet, ja kiva laukku syntymässä. Siis päättelemään.

Sitten tuli tää, taas kerran, totuus esiin: TYÖ TEKIJÄÄNSÄ OPETTAA. On IHANA  tehdä ja siinä samalla oppia jotain uutta. Mulle tuli älynväläys , että kas, nuo sivujen loimilankojen lisäykset tulin tehneeksi yhdellä langalla, enkä niinkuin käskettiin, pätkistä. Siitähän syntyi lenkki kumpaankin päähän! Niinpä sitten katkasin loimet vain toisesta päästä ja vetelin ne työn läpi vastakkaiselle puolelle, jolloin pääteltävien lankojen luku väheni puolella. JIPPII!  HYVÄ MINÄ!  Umnitsa!  Molodets! Bravo!

Sitten kun illan lopuksi otin unikirjaksi samaisen opuksen, ja kas kummaa, siellä oli ohjeet yhden langan loimesta! Ja neuvottiin juur justiinsa niin kuin minä keksin tehdä! Siinä vaan varoitettiin, että pitää käyttää tylppää neulaa, ettei kudelanka vahingossa mene loimilangan läpi, jolloin loimi ei tietenkään juokse mihinkään, vaan vetää työn ruttuun. Minullakin oli yksi loimi sellainen, että sitä pystyi vetämään vain toisesta päästä. Mutta pääsin kuin pääsinkin helpommalla!